perjantai 19. huhtikuuta 2013

Mistä löydän hyvää lastenmusiikkia?

No kirjastosta tietysti. Yritämme tehdä löytämisen vielä helpommaksi luetteloimalla ja asiasanoittamalla lastenmusiikkilevyt samalla pieteetillä kuin kaikki muukin musiikki.

Mutta mikä sitten on hyvää lastenmusiikkia? Lastenmusiikkilevyarvosteluissa, kehuvissa sellaisissa, toistuu usein ajatus, että "aikuinenkin sietää tätä kuunnella". Tämän ajatuksen kääntöpuolena on olettamus, että tavallisesti lastenmusiikki on aikuisen korvaan sietämätöntä. Jos lapsesi kuuntelema musiikki ei sinua miellytä, kannattaisiko tarjota hänelle jotain muuta? Ei kenenkään ole pakko kuunnella huonoa musiikkia, ei varsinkaan pienten lasten vanhempien.


Kaikki kunnia Ipanapalle hyvin tehdyistä laatulevyistä ja lasten musiikin arvostuksen nostamisesta. Mutta minun mielestäni hyvää lastenmusiikkia on tehty Ipanapaa ennenkin, enkä puhu nyt vain historiallisista suuruuksista, kuten Love Records -klassikoista tai Pikku-Marjan eläinlauluista. Otetaanpa pari esimerkkiä:

Seppo Sillanpää teki 1990-luvun alussa kaksi lastenlevyä: Siljakudaa ja Äkkiä pakoon. Musiikillisesti levyjen kappaleet ovat ehtaa kansanmusiikkia, mutta samalla ne ovat tarttuvia, helposti mukana laulettavia ja kaikin puolin mallikelpoisia lastenlauluja. Laulajina ovat Sillanpään tyttäret Selina ja Jemina, jotka suoriutuvat tehtävistään ikäänsä nähden huomiota herättävän sävelpuhtaasti ja muutenkin mainiosti.

Urpo ja Turpo ovat tuttuja kirjoista ja videoista, mutta oletko kuullut heidän laulujaan? Jos olet joskus ollut muskarissa, niin varmasti olet. Laulujen säveltäjä Soili Perkiö on musiikkikasvatuksen suuria nimiä Suomessa. Hannele Huovin sanoittamissa lauluissa ollaan peruskysymysten äärellä: Kuka se on? tai Miltä maailma maistuu? Välillä ollaan hyvinkin hempeitä ja toisaalla taas ollaan ylväitä ritareita tai hurjia merirosvoja.

Ja vielä yksi kirjallisen karhun soundtrack: Uppo-Nalle -kirjasarjan ensimmäisen kirjan runoista on tehty riemastuttava jazz-levy. Yhtyeen nimi on Lyra All Stars ja se pitää sisällään hengästyttävän nimekkään muusikkokaartin: mukana muun muassa Johanna Iivanainen, Marzi Nyman, Erja Lyytinen ja Pekka Kuusisto. Big band -tuuttausta, ska-rytmiä ja herkempää maalailua ja kaikki Elina Karjalaisen nerokkaan pöhköillä sanoilla!

Suomalainen lastenmusiikki on siis ansainnut viime vuosina kohonneen arvostuksensa. Siihen nähden nykyinen radiohiljaisuus tuntuu huutavalta vääryydeltä: radiosoitto lisäisi tietoisuutta hyvistä uusista ja vanhoista levyistä. Tämän vääryyden korjausta odotellessa tervetuloa kirjastoon lastenmusiikkihyllyille!

Ps. Tiesittekö, mikä on EMI Finlandin historian myydyin ja kautta aikojen 7. myydyin albumi Suomessa? Tämä on mielestäni aika synkkä luku suomalaisen lastenmusiikin historiassa, mutta ei tosiasioita auta kieltää, ja luonnollisesti tämänkin levyn saat kirjastosta.