tiistai 15. lokakuuta 2013

Verkkokirjasto, uhka vai mahdollisuus?

Tarkoituksenani oli kirjoittaa tämä blogikirjoitus siitä, miten meillä on nyt uusi ja hieno verkkokirjasto. Suunnitelmani meni kuitenkin uusiksi. Onhan se houkuttelevan näköinen (ainakin minun mielestäni), siinä on kiinnostavia ominaisuuksia ja olemme sinne kirjoittaneet hyviä sisältöjä (ks. Mitä lainaisin -sivu). Näillä asioilla ei kuitenkaan ole mitään arvoa, jos verkkokirjasto ei toimi.

Toimimattomuutta on ollut monenlaista. Pahimmat ongelmat alkavat olla voitettuja, eli nyt verkkokirjastoon ylipäätään pääsee. Ohjelman ei myöskään enää pitäisi antaa kummallisia virheilmoituksia lainojen uusinnan yhteydessä. Jonkin verran ohjelma edelleen tekee asioita, joita sen ei pitäisi tai ei anna tehdä asioita, joita sen pitäisi antaa tehdä. Ne johtuvat vääristä asetuksista, eivätkä siten ole varsinaisesti ohjelman toimimattomuutta. Onneksi ne ovat myös sellaisia, että kovin moni asiakas ei niihin törmää. Yhtä kaikki, korjattava nekin on.

Toisen tason toimimattomuutta on se, että asiakkaat eivät osaa toimia verkkokirjastossa ilman opastusta. Uudet systeemit vaativat aina totuttelua, mutta tietenkin käyttöliittymän pitäisi olla sellainen, että sen käyttämiseen ei tarvita kirjastoalan tutkintoa. Olemmekin jo saaneet palautetta esimerkiksi siitä, että lainojen uusintaan vievän kuvakkeen pitäisi olla selkeämmin esillä. Kiitos palautteesta, katsotaan, mitä voimme tehdä.

Kolmannen tason toimimattomuutta on tiedonhaun tulosten selaamisen vaikeus, ja tämä koskee ennen kaikkea musiikin hakemista. Tästäkin on jo ehtinyt tulla asiakaspalautetta. Osaltaan kysymys on muuttuneesta tiedonhakufilosofiasta, josta Heidi-kollega kirjoittaa toisaalla. Kuitenkaan sille filosofiselle suuntaukselle, että äänitteen kappaleet (eli kirjastokielellä osakohteet) pitää näkyä hakujoukossa, en oikein ymmärrä perustetta. Tätäkin asiaa työstämme yhdessä järjestelmätoimittajan kanssa. Toivon mukaan hakutulokseen saadaan joku tolkku tai ainakin asiakkaille hyvä ohjeistus.

Kunhan nämä perusasiat saadaan kuntoon, niin sitten minä kirjoitan blogikirjoituksen, jossa estoitta kehun inspiroivaa ja voimauttavaa verkkokirjastoamme!

Ps. Niin kuin aina, olemme kiitollisia palautteesta. Verkkokirjastoa koskevaa palautetta voit antaa täällä. Sitä ennen kannattaa kuitenkin vilkaista usein kysytyt kysymykset -sivu, jonka kautta saatat saada avun ongelmaasi nopeammin. Kommentoida voit mielellään myös tämän kirjoituksen alle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti