tiistai 18. joulukuuta 2012

Maailmanlopun merkkejä

Kuten tiedätte, maailma loppuu ensi perjantaina. Tämänhän ei pitäisi tulla uutisena kenellekään, sillä ajankohta on ollut merkittynä maya-kalenteriin jo vuosisatojen ajan. Ainakin minulla asia on ollut mielessä viimeistään vuodesta 2008, kun Egotrippi julkaisi mainion albuminsa Maailmanloppua odotellessa. Korvamadoksi jääneen nimikappaleen lisäksi albumilla on useampiakin erilaisia loppuja käsitteleviä kipaleita.

On kuitenkin myös niitä, jotka suhtautuvat tulevaisuuteen luottavasti. Jonathan Goldmanin levy 2013: ecstatic sonics  "kartoittaa vuoden 2012 talvipäivänseisauksen aikoihin tapahtuvan Maya-kalenterin päättymisen jälkeistä maailmaa, johon Goldmanin mukaan voi liittyä kollektiivisen tietoisuuden kvanttihypyn mahdollisuus." (Suora lainaus levyn kuvaustiedoista.)

Myös me kirjastolaiset olemme luottavaisia elämän jatkumiseen. Jos kirjoittaa hakukenttään asiasanaksi "maailmanloppu" ja valitsee aineistolajiksi cd-levyn, saa vain yhden osuman: Anonymous 4 -yhtyeen 1000 : a mass for the end of time. Maailmanloppua ennustettiin siis tapahtuvaksi jo vuonna 1000 ja tämä levy kertoo siitä gregoriaanisen kirkkomusiikin keinoin. Jos siis maailmanlopun piti tulla silloin, mutta ei tullutkaan, niin tokkopa se tulee nytkään?

Sitä paitsi, suurella osalla lainoista on jo eräpäivä ensi vuoden puolella.


keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Musiikkikirjastot vs. internet


Internet on visionäärien keskusteluissa jatkuvasti tarjolla kirjastojen syrjäyttäjäksi. Sitä pidetään etenkin musiikkikirjastojen uhkaajana. Kieltämättä osittain näin on jo käynytkin: kirjastojen äänilevyjen hurjat lainaluvut ovat olleet laskussa samalla, kun musiikin kuunteleminen ja lataaminen internetistä on yleistynyt. Eikä tulevaisuuskaan näytä paremmalta: lähikoulun viidesluokkalaiset kävivät tutustumassa musiikkikirjastoon ja suurin osa heistä totesi kuuntelevansa musiikkia päivittäin "puhelimesta". CD-levy on heille turha kapistus.

Valitettavan monella musiikki hyppää puhelimeen internetin laittomista lähteistä. Se on helppoa, mutta helppouteen liittyy kuitenkin riskejä, kuten viime päivien Chisu-kohu on osoittanut. En olisi toivonut tällaista tapausta, mutta mediamyrsky sattui melko sopivasti pari päivää sen jälkeen, kun olin kertonut viidesluokkalaisille, mikä on laillista ja mikä ei. Ainakaan heille ei nyt pitäisi tulla vahinkolatauksia.

Internetiä ei kuitenkaan ole mielekästä nähdä musiikkikirjastojen uhkana. Asiakkaan tiedontarpeeseen pitää löytää asiakkaan kannalta paras ratkaisu. Esimerkiksi jos asiakas haluaa jonkun laulun sanat? Toki hän voi lainata nuotin kirjastosta, mutta minun mielestäni olisi väärin olla kertomatta, että sanat saattaisi saada helposti myös netistä. Tai jos asiakas haluaa vain tarkistaa, miten joku kappale menee, niin eikö ensin kannattaisi vilkaista, olisiko kappale YouTubessa? Laittomuuksiin emme tietenkään opasta, ja lähdekritiikkiäkin on hyvä ujuttaa neuvojen sekaan.

Kirjasto ei pärjää internetille nopeudessa, mutta vielä on asioita, joissa kirjasto peittoaa netin 6-0. Vaikka sanoituksia on netissä tarjolla paljon, ei varsinkaan populaarimusiikkinuotteja löydä edes laittomilta sivuilta. Tai musiikkitiedonhaku: Wikipedia on hyvä lähde nopeaan tarkistukseen, mutta hyvän bändihistoriikin lukeminen on syvällisempi kokemus.

Eikä CD-levyjen osaltakaan tilanne mitenkään mahdoton ole: vielä riittää ahkeria lainaajia, jotka haluavat kuunnella musiikkinsa levyiltä. Eikä sovi väheksyä myöskään kirjaston muistiorganisaatioluonnetta: tehtävänämme on säilyttää aineistoa jälkipolville, ja CD-levy on siihen tarkoitukseen ihan hyvä formaatti.

Jos haluat kuunnella Chisun Kun valaistun -levyn, niin mitäpä jos lainaisit sen kirjastosta? Viidenkymmenen sentin varausmaksulla saat sen mihin tahansa Jyväskylän kaupunginkirjaston toimipisteeseen noudettavaksi. Aika helppoa ja edullista, eikö?

maanantai 19. marraskuuta 2012

Joululevyjen sietämisestä



Tänään palautettujen levyjen joukossa on jo nähty joululevyjä. Nopeimmat ovat siis ehtineet aloittaa kauden ja kuunnella joulumusiikkia niin paljon, että levyt saattoi jo palauttaa.

Itselleni jouluaineiston esille ottaminen pari kuukautta ennen joulua on aina vähän vastenmielistä. Haluaisin itse pitää joulukauden mieluummin lyhyenä ja intensiivisenä: Tuomaksesta Nuuttiin. Totuus kuitenkin on se, että palveluammatissahan tässä ollaan. Osa asiakkaistamme haluaa aloittaa joulufiilikseen virittäytymisen jo heti kesälomien jälkeen. Suuri joukko on myös työn puolesta joulua valmistelevat, eli esimerkiksi koulujen joulujuhlia ideoivat opettajat. (Sitten on vielä ne hardcore-jouluihmiset, jotka kuuntelevat joulumusiikkia läpi vuoden, mutta ei heistä tämän enempää.) Summa summarum: joululevyt on hyvä ottaa esille jo lokakuun lopulla.

Muutama vinkki eri kategorioista: 
"Perinteiset laulut perinteisellä tavalla esitettyinä": Viisi - Joulun lauluja. Ei niin kikkaileva kuin verrokkilauluyhtyeiden Rajattoman tai Club For Fiven joululevyt. Pari uuttakin laulua, mutta enimmäkseen hyväksi havaittuja klassikoita tyylikkäästi esitettyinä.

"Iskelmätähtien joululevyt": Arja Koriseva - Rakkaudesta jouluun. Toivakan tangokuningatar julkaisi jo kolmannen joululevynsä. Onnistuvatko nämä iskelmälliset uusjoululaulut saamaan pysyvämpää jalansijaa joulun soittolistoilla?

"Rokkareiden kieli poskessa tekemät joulupläjäykset": Bob Dylan - Christmas in the heart. Dylan yllätti muutama vuosi sitten tekemällä hauskan joululevyn: raakkuen lauletut klassikot periamerikkalaisilla naistaustalaulajilla kuorrutettuina. Lopputulos voisi olla karmeaa kuultavaa, mutta ainakin minulle tästä tulee hyvä mieli. Lisäksi levyn tuotto menee hyväntekeväisyyteen! (Tosin kirjaston levystä vain kerran, vaikka kuinka lainattaisiin.)
Mahtuisiko sinun joulumusiikin soittolistallesi joku näistä?

perjantai 16. marraskuuta 2012

Tervetuloa!

Tänään palautetut levyt on musiikkikirjaston kiinnostavin paikka sekä asiakkaan ja henkilökunnan näkökulmasta. Asiakkaat menevät yleensä ensimmäisenä kurkkaamaan, mitä on juuri palautunut lainasta, koska siellä saattaa olla ne yleensä lainassa olevat levyt. Me kirjastolaiset taas hyllytämme palautetut levyt omille paikoilleen ja saamme näppituntumaa siitä, mitkä levyt kiertävät. Siitä taas saamme vinkkejä ja palautetta uusien levyjen hankintaan.

Siksi tämän musiikkikirjastoasioita käsittelevän blogin nimi on Tänään palautetut levyt. Tervetuloa!